Lääketieteen opiskelijoille juna- ja bussimatkoihin on luvassa helpotusta siten, että kaikista Tampereen ulkopuolisista Suomen kaupungeista on yhtäläiset mahdollisuudet osallistua, ja kaukaisemmista lääkiskaupungeista tuleville korvataan matkat 30 euron omavastuulla ja maksimissaan 60 euron kokonaiskorvauksella.
Jos sinulla on e-lippu, matkakorvauksia varten tarvitaan e-lipputulosteen lisäksi junasta konduktööriltä pyydetty kuitti, josta käy ilmi että lippu on luettu.
Lasku tehdään allaolevan esimerkin mukaisesti. Kuiteista tulee olla alkuperäiset versiot mukana (niitattuna esim. paperille), kopiot eivät käy. Muista kuitenkin kopio itsellesi mahdollisen katoamisen varalta!
Lasku tulee lähettää FiMSICin taloudenhoitajalle: Aino Rantanen, Teiskontie 21 D 44, 33500 Tampere, 2kk kuluessa koulutusviikonlopusta, eli viimeistään 27.11.2015 mennessä.
Lasku tehdään allaolevan esimerkin mukaisesti, kopio esimerkiksi wordiin ja täytä omat tiedot. Kuiteista tulee olla alkuperäiset versiot mukana (niitattuna esim. paperille), kopiot eivät käy. Muista kuitenkin kopio itsellesi mahdollisen katoamisen varalta.
HUOM. Jos sinulla on suunnitelmissa tulla omalla autolla pitkän matkan takaa - ole järjestäjiin (norp@fimsic.org) yhteydessä niin saat tarkemmat ohjeet matkakorvausten hakemisen suhteen.
Nimi, LASKU
Katuosoite
Postinumero- ja toimipaikka xx.xx.2015
puhelin: XXX XXX XXXX
email:
pankkiyhteys:
FiMSIC
Taloudenhoitaja Aino Rantanen
Teiskontie 21 D 44
33500 Tampere
LASKU
Minulle, etunimi sukunimi, on aiheutunut matkakuluja Tampereella 26.-27.3. pidettyyn FiMSIC:n National Meeting-tapahtumasta seuraavasti:
Kuitti 1 Junalippu Kuopio/ Oulu - Tampere XX,XX €
Kuitti 2 Junalippu Tampere - Oulu/Kuopio XX,XX €
YHTEENSÄ XX,XX €
Paikka ja päivämäärä xx.xx.2015
Allekirjoitus ja nimenselvennys